perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuulumisia



Huh, kiirettä on kyllä pukannut! Lisäsin tänään sosiaalisen median ihmeelliseen mailmaan yllä olevan kuvan tekstillä "J-E-E-E-E näyttö läpi ja uuden asunnon avaimet händyissä, kieltämättä ihan hyvä fiilis :-)!"

Tällä viikolla koulussa on ollut näyttötilaisuus ja tänään nimet papereihin kirjoitettiin hyväksymisen merkeiksi. Keveemmällä sitten uudestaan ja toivottavasti urheiluhierojan ammattitutkinnon suorittaneena. Lisää iloa päivään toi avainten saanti yhteiseen ensimmäiseen kotiimme ♥ Siellä se pieni söpö asuntomme odottaa huomiseen muuttopäivään! Ihanaa kun on löytynyt paljon hyvää tähän päivään :-)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Back on track



Tosiaan, tuli tuossa aloitettua urheilu uudestaan. Marras-joulukuun vaihteessa olin todella paljon koulussa ja töissä, tammikuun kokoajan kipeänä joten nyt tässä aloitellaan hiljalleen. Sunnuntaina kävin ensimmäisen treenin vetämässä ja tuntui heti olo energisemmältä ja raikkaammalta. Niin vain se urheilu aina parantaa haavat = mielen. Nyt onkin sitten hommaa saada joukkuetoverit kiinni niin fysiikassa kuin lajin osalta. Toivottavasti puhti riittää tuleviin kolmeen kuukauteen. Nimittäin sitten alkaakin jo kausi. Hurjalta se kuulostaa omaan korvaan ainakin, onpahan haastetta elämään!

PS. Ensimmäinen hiihtolenkki on jo suoritettu!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Minun matkani



Kirjoitin äidinkielen ylioppilaskokeissa esseeni minun matkastani. Moni ihminen varmaankin kirjoitti jostain upeasta ulkomaan matkasta tai kevyemmistä asioista. Itse avauduin laajemmin lukiovuosien tapahtumista. Tekstiä kirjoittaessa oloni jotenkin keveni. Tiesin, että vain harva ihminen lukisi esseeni joten en kokenut pelkoa seurauksista. Purin vain pitkään sisällä olleita asioitani paperille. Essee syntyikin nopealla ajalla, vain 1,5h ja tunsin olevani valmis.

Minun matkassani tapahtui paljon noina vuosina. Menetin ystäviä, menetin rakkaan läheisen, löysin rakkauden ja koin kaikki maailman tunteet ja sekasorron elämässäni. Vasta lähipäivinä asiat ovat hieman parantuneet. Koen silti olevani alakuloinen ja yksinäinen. En käytä sanaa masentunut, koska en usko että olen sitä. Sekavaisten päivien jälkeen näen kumminkin aina auringon sisälläni.

Tämän ikäisenä tulisi viiletellä kylillä, nauraa illan muuttuessa yöksi, valvoa yöt ja nauttia elämästä. Tiedän että tulen vanhempana ihmisenä katumaan etten osannut nauttia nuoruudestani. Miksi en tehnyt silloin asioita, nauttinut elämästä? Onhan se helppoa aina sanoa "no soita jollekkin, käy jonkun luona." Entä jos sellaisia ihmisiä ei ole?

Kirjoitin tähän asti, yllä olevan tekstin aikaseimmin luonnoksiin. Nyt kun luin sen uudelleen koen, että jos ei muuta niin yksin rupean toteuttamaan asioita! Onhan se varmasti vaikeaa, ainakin lähteä ylös sängystä. Nyt kun kirjoitan julkisesti, että aion palata rakkaan harrastukseni pesäpallon pariin toivon että suunnitelmani onnistuvat. Pitkästä aikaa jokin päätös tuntuu hyvältä. Toivottavasti tämä päätös tuntuu vielä oikealta silloinkin kun on rankempaa. Sanonta "pitää käydä pohjalla, että pystyy näkemään asiat eri näkökulmasta" on mielestäni totta.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Talvi



Voih, hieman on kyllä ikävä lämpöä, aurinkoa ja koko kokonaisuutta kesässä :-( Mutta ei vielä saa hoppuilla. Talvesta pitää nauttia vielä isoin siemauksin, kohta nimittäin ei varmasti ole joulunakaan lunta! Siksipä tänä talvena aion vielä käydä vähintään kerran luistelemassa ja kaivaa sukset varastosta pölyttymästä. Talvessa on paljon hyvää loppujen lopuksi ♥

tiistai 6. tammikuuta 2015

Ajatuksia




» Ihmettelin aina ennen miksi ihmiset asettavat uuden vuoden lupauksia? Harvoin ne pitävät ja onnistuvat. Mutta nyt jotenkin tajuan tavoitteet ja miksi niitä asetetaan. Se, että pysytäänkö niissä riippuu selkeästi ihmisen lujuudesta ja tahdosta.

» Miten nopeasti ihminen voi rappeutua aktiiviharrastuksen loputtua..

» Miksi pitää olla ujo, nössö ja pelokas kokeilemaan jotain uutta?

» Todettu - kauppaan ei kannata mennä nälkäisenä.

» Pitäisikö huolestua tästä sokerin määrästä mitä on tullut nautittua joululoman aikana?

» Huonoina päivinä harmittelen sitä, miksi en ole löytänyt asiaa missä olisin hyvä tai pärjäisin.

» Miten ihminen (minä..) voi olla kokoajan kipeänä?

» Miksi ikävöin takaisin pesäpallon pariin? Pitäisikö kokeilla vielä kerran uudelleen?

» Vai löytäisinkö jonkun uuden harrastuksen johon olisi yhtä suurta halua?

» Pitäisi varmaan kaivaa kamera pölykerroksen alta ja palautella yksi vanha harrastus takaisin!

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuoden loppu



Jos saisin niin voivottelisin taas kuinka nopeasti aika on kulunut. Voivottelen vain sen verran, että viimeiset kaksi kuukautta on mennyt hurahtaen ohi ja työsopimukseni päättyi eilen 31.12. Mukava, uusi ja raskas kokemus olla tiiviisti kaupan kassalla, mutta nyt voin sanoa että tehty ja koettu! Palkkakaan ei ole mikään huono, mukavasti lämmittää taas muutaman päivän päästä :-)

Rupesin selailemaan kännykkäni kuva-aarteita ja miettimään mitä on tapahtunut tässä lähipäivinä. Voitin arvasta isomman summan rahaa, nautin vapaista ja kirpeistä pakkassäistä, olin viimeiset päivät töissä, sairastuin, reivasin tapsantansseilla, ostin kaikki tarpeelliset siivousvälineet uuteen kotiin, ja olen sekoittanut unirytmini härän pyllyille ja vietin erilaisen uuden vuoden. Mutta mitä tärkeintä, kaikkien koettelemuksien ja muistojen takaa muistelen ilolla eilen päättynyttä vuotta ja otan ilolla vastaan uuden vuoden uusin haastein ja matkoin. ♥