torstai 18. joulukuuta 2014

Tänään jäljellä nolla päivää



Niin vain taas yksi etappi on takana päin. 165 päivän aikana olen itkenyt, nauranut, kokenut yksinäisyyttä, surua ja ikävää. Nyt kun itse poikaystävä pääsee armeijasta on silti jotenkin tyhjä olo. Vastahan hän meni sinne, vasta opin olemaan ilman häntä, ilman yhteydenpitoa ja nyt pitäisi rueta yhdessä elämään taas? Ajatus tuntuu jotenkin todella kaukaiselta. Ennen armeijaa elimme todella tiiviisti yhdessä, puoli vuotta todella vähäisin näkemisin ja ensi viikosta lähtien en tiedä miten elämme. Tuntuu varmaan oudolta nähdä ja kuulla toista. En tälläkään hetkellä muista miltä poikaystäväni ääni kuulostaa, tai miltä hän näyttää. Oudointa tässä kaikessa on se, että muutto yhteiseen kotiimme tapahtuu 45 päivän päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti